tiistai 18. lokakuuta 2016

Omavalintainen valinta// Miten minkki ja vesikko eroavat toisistaan//

Minkki ja vesikko näyttävät lähestulkoon samalta, mutta minkki on vähän suurempi ja sillä on valkoista yleensä vain alaleuassa, kun vesikolla myös ylähuuli on valkoinen.
Väritys ei ole varma tuntomerkki, koska joillain minkeillä on myös valkoinen ylähuuli.
Minkki

Vesikko
Varma määritys voidaankin tehdä ainoastaan tutkimalla kuolleen yksilön hampaita ja pääkalloa. Minkillä yläleuan viimeisen poskihampaan sisäpuolisko on leveämpi kuin ulkopuolisko, kun taas vesikolla ne ovat yhtä leveät. Vesikon toinen poskihammas on yksijuurinen, minkin kaksijuurinen. Vesikkoon verrattuna minkki syö enemmän kalaa ja vähemmän pikkujyrsijöitä. Vaikka niillä on samankaltainen nimi, rakenne ja käyttäytyminen, eivät ne ole läheistä sukua toisilleen, vaan vesikko on esimerkiksi lähempää sukua hillerille ja siperiankärpälle.

Lähteet: 
https://en.m.wikipedia.org/wiki/European_mink

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Vesikon pesintä, rakenne ja ravintoketju

PESINTÄ


Vesikko synnyttää keväällä 2-6 poikasta rantatörmän onkaloon. Pennut lähtevät ensimmäisen kerran yleensä pesän ulkopuolelle keskikesällä. Vesikko ei muodosta isoa asuinaluetta, koska ruokaa on vaihtevasti saatavilla. Rantaniityillä on vähän ruokaa. Syntyessään poikaset painavat 6.5 grammaa, mutta ne kasvavat nopeasti. Niiden paino on kolminkertaistunut kun ne ovat kymmenen päivän ikäisiä. Syntyessään ne ovat sokeita, ja silmät aukenee noin. 30 päivän iässä. Imetys kestää n. 2kk.
Tallinnan eläintarhan vesikonpoikaset



VESIKON RAKENNE/ULKONÄKÖVesikko on lyhytjalkainen ja pitkäselkäinen näätäeläin. Vesikon turkki tummanruskea, lähes musta, mutta sen aluskarva on ruskea. Talveksi aluskarva vaihtuu tuuheaan, vedenpitävään karvaan. Huulet ja alaleuka ovat valkoiset, mutta joillakin yksilöillä saattaa olla valkoisia läikkiä muuallakin. Ruumiin pituus on n.20cm-40cm ja hännän pituus n.12cm-19cm. Paino taas voi vaihdella 300g ja 1kg välillä, mutta naaras on keskimäärin urosta pienempi.


VESIKON RAVINTOKETJU


Voikukka-Etana-Lintu-Vesikko




Lähteet:
http://riista.fi/riistatalous/riistakannat/elaimet/petoelaimet/
https://en.wikipedia.org/wiki/European_mink
http://kalassa.net/kalapedia/index.php?title=Vesikko


perjantai 14. lokakuuta 2016

Minkin poikaset ja pesintä

Minkki elää veden läheisyydessä, ja käyttää elinympäristönään jokien ja järvien pientareita kuin myös karuja luotoja. Päättäessään pesimäpaikan, minkki suosii paikkoja, joissa kasvillisuus on runsasta niin maalla kuin vedessäkin.
Minkki käyttää usein pesänään muiden eläinten kaivamia käytäviä tai onkaloita, mutta saattaa myös kaivaa pesänsä kokonaan itse. Minkin pesässä on useita suuaukkoja, ja se on sisustettu kuivilla heinillä ja sulilla.

c: Ossi Saarinen

Minkki parittelee helmi-huhtikuussa, ja sen tiineysaika on n. kuukausi. Minkki saa  yhden pesueen vuodessa. 4-7 poikasta syntyvät huhti-toukokuussa täysin sokeina ja ne painavat n. 6 grammaa. Silmät avautuvat 4 viikon päässä.  Poikaset vieroitetaan 5-6 viikon iässä ja ne ovat itsenäisiä 13-14 viikossa.  Minkki on sukukypsä 10-11 kuukauden ikäisinä, ja luonnossa ne elävät n. 4 vuotta.




Lähteet:

http://www.luumaenmetsastysseura.fi/minkki.htm

http://www.luontoportti.com/suomi/fi/nisakkaat/minkki

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Minkki

Vesikon asuinpaikka ja syöminen

Asuminen
Vesikot asuvat makeassa vedessä, ja harvoin lähtevät yli sadan metrin kaukaisuuteen rannastaan. Vesikolla on pysyvä pesä, mutta väliaikaisia suojia. Pesä ei ole monimutkainen, vaan se koostuu yhdestä tai kahdesta kohdasta 8-10cm ja halkaisijaltaan 1, 5m. Pesät on vuorattu oljilla, sammaleella, hiirenvillalla ja linnunhöyhenillä.
Vesikko viihtyy kylmällä säällä pesässään.Vesikot elävät järvien, jokien, ja purojen tiheän kasvillisuuden suojassa. Vesikko on yksinelävä laji, eli se elää yksin.
Vesikko tekee pesänsä yleensä rantatörmän onkaloon, jonne naaras synnyttää poikasensa keväällä. Käytännössä vesikko on sukupuuttoon kuollut Suomessa, ja viimeisin todistettu havainto sellaisesta on vuodelta 1992 Sotkamosta. Osasyyksi Vesikon katoamisesta Suomesta on epäilty vahvaa minkkikantaa, sekä minkkikanta estää vesikon paluun Suomeen. 


Kuva: Josef Hlasek
Ruoka
Vesikot metsästävät öisin vedessä sekä maalla, ja syövät monipuolisesti  pieniä nisäkkäitä, lintuja, sammakkoja, nilviäisiä, rapuja, kaloja ja hyönteisiä. Myyrät ovat tärkeä ravinnonlähde vesikolle, samoin kuin kalatkin. Minkki vaatii päivittäin ruokaa 140-180 grammaa. Erot minkin ja vesikon ruokavaliossa ovat pieniä.

Lähteet:



torstai 13. lokakuuta 2016

Minkin ravinto ja ravintoketju

Mitä minkki syö?

Minkki on kaikkiruokainen petoeläin. Minkkiurokset saalistavat enemmän maalla, ja naaraat vedessä. Metsäisien vesialueiden minkkien ruokavalio vaihtelee vuodenaikojen mukaan.
Talvisin minkille maistuvat kalat sekä nisäkkäät (kuten myyrät, hiiret, päästäiset ja jäniseläimet). Kesäisin ruokavalio on monipuolisempi, sillä nisäkkäiden ja kalojen lisäksi myös ravut, sammakot, vesilinnut ja niiden poikaset kuuluvat minkin ravintoon. Minkki syö myös nilviäisiä, matoja ja joskus hyönteisiäkin.
Minkki tekee usein ravintovarastoja erilaisiin onkaloihin, risukasoihin tai jopa rakennusten alle. Järvillä ja merellä se viihtyy pääasiassa vedenkorkeuden vaihtelun aiheuttamissa rantaonkaloissa, joista sillä on myös kulkuyhteys veteen, ja ravinto koostuu pääasiassa kaloista.


c: Ari Asikkala (minkki ja nahkiainen)

Minkki on raaka metsästäjä, joka syö ja tappaa lähes mitä tahansa. Olen lukenut useita artikkeleja ja ilmoituksia minkin tekemistä tuhoista, ja tapetuista eläimistä, joita se ei ole edes syönyt. Luin yhden jutun minkistä, joka oli metsästänyt mökkirannalla sorsia, ja ne olivat lähteneet ja loppuneet rannalta.
Totuushan on, että minkki vaikuttaa vahvasti alueensa ekosystemiin, ja monen muun eläimen elämään ja ravintoon, kaikkiruokaisuutensa takia. Usein minkki metsästää enemmän kuin jaksaa syödä, sillä siltä jää saalista mätänemään rannoille. Minkin suurin ongelma on ehkä se, ettei se ajattele tarpeeksi. Jos se ottaa kohteekseen sorsapoikueen, se tappaa kaikki ja syö saaliinsa,  eikä  välttämättä jaksa syödä kaikkea ja ne jäävät mätänemään.

Kuvatulos haulle minkki ja saalis
c: vastavalo

Tein ravintoketjun hahmottamaan minkin ravintoa, ja sitä, mitä se oikeastaan syö.

Kasviplankton-vesikirppu-ahven-minkki

(Tuottaja)-(1. asteen kuluttaja)-(2. Asteen kuluttaja)-(3. Asteen kuluttaja)


-Airi

Lähteet:
http://www.tunturisusi.com/minkki/
http://vieraslajit.fi/lajit/MX.47243/show
https://www.modeemi.fi/~no/minkki.html

Blogin ensimmäinen projekti

Tämän blogi toimii seitsemäsluokkalaisten Airin ja Selinan kouluprojekti-ja esitelmäblogina. Blogin ensimmäinen projekti kertoo minkistä ja vesikosta. Tämä on siis biologian työ, jonka aiheena on vapaavalintainen vesilintu tai - nisäkäs, ja itse olemme valinneet minkin ja vesikon projektimme aiheeksi.

Lyhyesti sanottuna minkki (Neovison vison)  ja vesikko (Mustela lutreola) ovat vesieläimiä, jotka ovat hyvin samannäköisiä, ja elintavoiltaankin ne muistuttavat paljon toisiaan. Huolimatta tästä, ne eivät ole sukulaislajeja.

MINKKI PÄHKINÄNKUORESSA



-Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva näätäeläin
-Kasvatetaan Euroopassa turkiseläimenä, tarhoista karanneista eläimistä on muodostunut luonnonvarainen kanta
-Minkin väritys vaihtelee vaaleanruskeasta miltei mustaan, sekä sillä on alaleuassa valkoinen läikkä, joka voi ylettyä kaulaan asti
-Minkin vartalo on pitkä ja kapea, uroksilla sen pituus on 30-46cm, ja hännän pituus on 13-21cm. Naaraat ovat huomattavasti pienempiä
-Urokset painavat n. 0,5-1,75, ja naaraat yleensä alle kilon
-Minkki suosii vedellistä elinympäristöä, ja se elää niin makean-,suolaisen- kuin murtovedenkin läheisyydessä
-Minkit ovat pääasiassa hämärä-ja yöeläimiä
-Minkin ravinto koostuu pääasiassa nisäkkäistä, ravuista, hyönteisistä ja kaloista sekä sammakoista


VESIKKO PÄHKINÄNKUORESSA


-Vesikko, eli tuhkuri kuuluu myös näätäeläimiin, ja se on kärppien sukua
-Sen turkki on tummanruskea, lähes musta, ja vesikolla on valkoiset huulet ja alaleuka
-Vesikon ruumis on 28-40cm ja häntä on 12-19cm pitkä
-Vesikon paino on n. 300g-1kg, ja naaras on urosta pienempi
-Vesikko on Suomessa uhanalainen
-Sen uhanalaisuuteen uskotaan vaikuttavan vahvasti suuri minkkikanta
-Vesikko syö nilviäisiä, kaloja, hyönteisiä ja lintuja
-Vesikko ei yleensä elä yli sadan metrin päässä makean veden rannasta


-Airi ja Selina

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Minkki

https://www.google.fi/search?q=minkki&client=ms-android-samsung&prmd=ivmn&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiU6uDomNjPAhWCESwKHehaBnEQ_AUIBygB&biw=360& 
bih=560#imgrc=g7NIuEMXCRSACM%3A

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Vesikko

https://www.google.fi/search?q=vesikko&client=ms-android-samsung&prmd=imvn&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiA_KidmdjPAhULESwKHfvJBVYQ_AUIBygB&biw=360&bih=560#tbm=isch&q=vesikko+el%C3%A4in+&imgrc=msM1nm9-GUzYbM%3A